Haurauden ja vahvuuden yhtäaikaisesta läsnäolosta

TAIDE 2/2024 Ruotsalaissyntyinen Charlotta Östlund (s. 1973) on jo kauan käyttänyt luonnonmateriaaleja, erityisesti kasveja tai niiden osia pääasiallisena elementtinä herkissä, veistoksellisissa teoksissaan. Hänen havaintonsa olemisesta keskittyvät kaiken elollisen ristiriitaiseen ja muuttuvaiseen luonteeseen, haurauden ja vahvuuden jatkuvaan tasapainotteluun. Luonnosta löytyneet siemenet, terälehdet, heinät ja hiekanjyvät taipuvat hänen käsittelyssään monitahoisiksi yhdistelmiksi vailla selityksiä. Joitakin niistä hän kierrättää […]

Aineettoman liikkeen väreilyä

TAIDE 1/2020 Valo ja sen liikahdukset ovat Emma Rönnholmin vähäeleisen ilmaisun keskeisiä aiheita. Hän pohtii todellisuutta ja sen hahmottamista erilaisten kuvallisten kokeiden kautta, innoituksenaan liikkuvan kuvan varhaiset vaiheet.  Näyttelyyn astuessaan kohtaa hiljaisen hämärän tilan jossa aika pysähtyy. Arjen esineistä rakentuu näkemisen fragmentaarisuutta ja muuttuvaisuutta kuvastavia teoksia. Esimerkiksi silmälasien linsseistä kootuista läpikuultavista pyöreistä muodoista tulee monitahoisia […]

Taiteen jatkuvasti muuttuvasta olemuksesta

TAIDE 5/2018 On jo kauan siitä kun taide käsitti vain selkeästi hahmotettavia, yhtenäisiä fyysisiä teoksia. Tai edes ylipäänsä keskittyi ainoastaan visuaaliseen todellisuuteen. Avantgarden ja muun kokeilevan ilmaisun vaikeasti tulkittavasta moniselitteisyydestä on tullut osa nykytaiteen kenttää. Siitä on seurauksena monenlaisia pulmia. Marginaalissa taiteen liikkumatila ja vapaus ovat rajoittamattomia. Taidemaailman keskiössä taiteen näennäistä vapautta ohjaavat monet kirjoittamattomat […]