TAIDE 1/2020 Valo ja sen liikahdukset ovat Emma Rönnholmin vähäeleisen ilmaisun keskeisiä aiheita. Hän pohtii todellisuutta ja sen hahmottamista erilaisten kuvallisten kokeiden kautta, innoituksenaan liikkuvan kuvan varhaiset vaiheet.
Näyttelyyn astuessaan kohtaa hiljaisen hämärän tilan jossa aika pysähtyy. Arjen esineistä rakentuu näkemisen fragmentaarisuutta ja muuttuvaisuutta kuvastavia teoksia. Esimerkiksi silmälasien linsseistä kootuista läpikuultavista pyöreistä muodoista tulee monitahoisia syvyyksiä loihtivia olemisen peilejä. Kaikella tiloissa on merkityksensä aina huoneen jakajina toimiviin seitinohuihin läpikuultaviin muoviverhoihin saakka. Viimeksi mainituilla on tärkeä rooli tunnelman luomisessa, niiden hauras olemus keskellä saleja on kuin leijailevaa usvaa. Siihen väistämättä ohi kulkiessa hipaistessaan kokee aistimuksen joka keveydessään vahvistaa illuusiota entisestään. Yhtä olennaisia ilmaisulle ovat jatkuvasti vaihtelevat valon heijastukset kautta koko tilan, joka siten väreilee tuskin havaittavaa läsnäoloa.
Kuin entisten aikojen laboratorioissa katosta roikkuu kaartuvia vedellä täytettyjä lasimaljoja. Niistä alaspäin riippuvat korret muistuttavat erehdyttävästi kaisloja, joista sateen viimeiset pisarat hitaasti yksitellen tipahtelevat kohdatakseen sileän kankaan allaan olevalla pöydällä. Siellä ne kimaltelevat hämärässä valon heijastuksina kunnes vähitellen sammuvat. Jälkeensä ne jättävät hauraita jälkiä, jotka vielä satunnaisesti syttyvät hehkumaan.
Seinille on ripustettu kuvia, joista katselusuunnasta ja valon kosketuksista riippuen heijastuu katoavia kissojen hahmoja. Niiden lähes aineeton olemus näyttäytyy toisinaan pelkkinä ääriviivoina, toisinaan taas äkillisesti esiin kohoavina hohtavina pintoina, katsojan ja valon liikkeiden mukaan. Salaperäisten kuvien hopeanhohtoisuus eri vivahteineen tuo mieleen kuutamon kalpean valon ja sen arvoituksellisiksi muuttamat havainnot öisessä maisemassa.
Studiohuoneen hämärän hiljaisuuden keskeyttää säännöllinen diaprojektorin naksahdus sen vaihtaessa kuvaa seinällä. Kuvat ovat unenomaisia muunnelmia arkisista tilanteista. Ne värähtelevät pehmeän kaleidoskooppikuvan tavoin ilmavina osasina, jotka hetkeksi liittyvät yhteen vain erotakseen jälleen horjahdellen toisistaan. Katoavaisuus ja herkeämätön muutos muistuttavat unen logiikasta, sillä hetkellä kun jokin vaikuttaisi olevan kosketeltavissa, se muuttaa muotoaan hävitäkseen pian kokonaan.