Haurauden ja vahvuuden yhtäaikaisesta läsnäolosta

TAIDE 2/2024

Ruotsalaissyntyinen Charlotta Östlund (s. 1973) on jo kauan käyttänyt luonnonmateriaaleja, erityisesti kasveja tai niiden osia pääasiallisena elementtinä herkissä, veistoksellisissa teoksissaan. Hänen havaintonsa olemisesta keskittyvät kaiken elollisen ristiriitaiseen ja muuttuvaiseen luonteeseen, haurauden ja vahvuuden jatkuvaan tasapainotteluun. Luonnosta löytyneet siemenet, terälehdet, heinät ja hiekanjyvät taipuvat hänen käsittelyssään monitahoisiksi yhdistelmiksi vailla selityksiä. Joitakin niistä hän kierrättää edelleen uusiin teoksiin. Toisinaan ne saavat seurakseen epäorgaanisia osia, huolellisesti sulautettuina kokonaisuuteen. Löydöillä urbaanista arjesta on myös sijansa havaintojen ihmeellisessä maailmassa.

Charlotta Östlundin näyttely Variaatioita galleria Sculptorissa on eksistentiaalista runoutta ja vähäeleinen ylistys näkemisen ihmeelle. Se kuvaa kauneutta ja voimaa, kaiken aikaa läsnä olevana, lähellä ja pienessä. Henkäyksenkeveistä vaatimattomista elementeistä rakentuu teoksia, jotka lähes aineettomasta olemuksestaan huolimatta ottavat tilan haltuunsa. Näin esimerkiksi suuren näyttelysalin ilmaa halkova tilateos, Beam. Ääriinsä kurottavat, saumattomasti toisiinsa yhdistetyt ohuet korret kuihtuneine kukintoineen ja muine osineen muodostavat eräänlaisen yhtenäisen, orgaanisen säteen. Se on tuskin havaittavissa ja silti ilman liikahdusten mukaisesti hiljaa värähdellessään voimakkaasti läsnä, vuoropuhelussa valon kanssa. 

Ilmaisu on sukua salin päätyseinän eteerisille, ilmavasti taipuville korsille ja varoen eritellyille, ohuille juuristoille. Yhdessä valon kanssa ne asettuvat hienovaraiseksi graafiseksi muistutukseksi hiljaisuuden ja tyhjyyden vastaansanomattomasta merkityksestä. Teoksesta välittyvä sanaton läsnäolo saa pidättämään henkeä.

Östlundin vahvuuksia taiteilijana on hänen kykynsä tehdä näkyväksi kauneutta ja samaan aikaan pysytellä etäällä sentimentaalisuudesta. Siihen liittyy banaalienkin yksityiskohtien hyväksyminen osaksi olemista. Osoituksena tästä on esimerkiksi teos nimeltään Jatkot, jossa viitteet juhlaan yhdistyvät katoavaisuuden merkkeihin. Köynnöksen kimaltelevat osat vaihtuvat tasaisin etäisyyksin kuihtuviin neulasiin, ilon ja surun läsnäolo limittyvät toisiinsa. 

Ihmisen rakentaman ympäristön arki näyttäytyy kahdessa teoksessa, Fossiili 1 ja 2, joissa asfalttilohkareen uriin on takertunut kasvinosia. Niistä pilkottaa mustaa kimalletta, joka erehdyttävästi herättää muistikuvia sateessa märkänä kimmeltävän kadun lumoavasta tunnelmasta. Tämänkaltaiset viitteet arkisessa todellisuudessa piileviin merkityksiin rohkaisevat havaitsemaan pieniä asioita, tavoittamaan katoavia hetkiä valon ja aineen kohtaamisissa. 

Näyttelyä säestää studiossa esillä olevaan stop motion-animaatioon kuuluva äänimaailma, suunniteltuna yhdessä Pasi Aution kanssa. Animaatio on silkkaa kontemplaatiota. Hiekkaan rakentuu taukoamattomana liikkeenä mandalaa muistuttavia tai muita geometrisia kuvioita, jotka välittömästi hajoavat vaihtuakseen seuraaviin. Jatkuva liike ja hiekan hypnoottinen rahina korostavat näyttelystä välittyvää ajatusta kaiken yhteydestä kaikkeen.