TAIDE 1/2025 Luonto ja sen elementit ovat jo kauan eri tavoin olleet kasvava osa kuvataiteen aihepiiriä. Niistä on syntynyt paljon myös ohjelmallista eli välineellistettyä taidetta, jonka taiteellinen sisältö on unohtunut trendikkäiden ilmastosaarnojen ja teorioiden alle. Siksi on erityisen ilahduttavaa nähdä ilmaisua joka syventyy itse aiheeseen. Näin tapahtuu Elsa Salosen kasveja käsittelevässä näyttelyssä galleria Amassa.
Salosen lähtökohta on kasvien olemus, tarkasteltuna esteettisistä, kulttuurisista ja biologisista perspektiiveistä. Alkemia ja erilaiset vanhat uskomukset ja rituaalit ovat jättäneet jälkensä ilmaisun syntymiseen. Salonen on koonnut lähiympäristöstään pitkään lääkekasveina käytettyjä kukkia ja niiden osia. Itse kehittämällään metodilla hän on uuttamalla poistanut kasveista niiden väriaineet. Värit ovat jähmettyneinä värillisinä nesteinä kunkin kasvin rinnalla, suljettuina laboratorioista tuttuihin lasisiin koeputkiin ja pulloihin. Jäljelle jäävät kasvien kalpeat hahmot, kiinnitettyinä seinällä oleville lasilevyille. Tai kimppuina lasikupujen sisällä.
Lasilevyt on kiinnitetty pienen etäisyyden päähän seinästä, jolloin aavemaisten kasvien varjot toistavat niiden muotoa luoden runollisen ilmavaa, luonnoksen kaltaista avaruutta. Teokset tekevät näkyväksi sitä luonnossa esiintyvää voimaa joka näennäisestä hauraudestaan huolimatta sisältää orgaanisen jatkuvuuden ihmeen. Erotuksena ohjelmallisen luontotaiteen saarnoista Salonen saa katsojan havaitsemaan, kokemaan sitä kauneuden ja taianomaisuuden yhteyttä, joka elävästä luonnosta moninaisuudessaan välittyy. Värien haihtuminen muuttaa kasvien luonteen toiseksi mutta tuo kaiken kuihtumisen tavoin esiin katoavaisuuden väistämättömänä osana kauneutta ja elämää.
Teoksessa Spirit Collections (Yellow Delphinium) kalvennut kukka jatkaa olemistaan säilöntänesteessä, menetetyt pigmentit vierellään lasipullossa. Kasvin läpikuultavat jäsenet vievät ajatuksen ihmisen ikiaikaiseen pyrkimykseen hallita luonnon ja elämän kulkua, yritykseen puuttua sen sykliseen luonteeseen. Ja samalla tavoitteeseen ymmärtää ja tehdä näkyväksi orgaanisten järjestelmien arvoitusta.
Keskeinen installaatio Metsänpeitto sisältää moninaisia luonnosta koottuja elementtejä ja Salosen muun muassa kaarnasta ja sammalista uuttamilla pigmenteillä lasille maalaaman herkän abstraktion. Eläinten luut ja hampaat sekä niistä hienonnetut jauheet rakentuvat yhdessä maalauksen ja muiden yksityiskohtien kanssa eräänlaiseksi alttariksi. Sen soikeat muodot jatkuvat molempiin suuntiin lattialla valkoiseksi maalattuina metalliputkina. Venyneet muodot ja niiden asetelmallinen kaavamaisuus latistavat ilmaisun muuten hengittävää ja eteerisyyteen kurkottavaa symboliikkaa. Animistiset viitteet ja muinaisiin uskomuksiin pohjautuvat fragmentit tasapainottelevat konkretiassaan osoittelevuuden rajoilla.
Salosen ilmaisu perustuu havaintoon ja ihmettelyyn. Se sisältää käsitteellisiäkin piirteitä ja kasvien muuttuvaa olemusta tarkastellaan paljolti runollisuuteen ja vertauskuvallisuuteen viittaavin keinoin. Herkkä aihe on hetkittäin vaarassa kärsiä muotoilun liiasta korostumisesta suhteessa lähes aineettomaan sisältöön.