TAIDE 2/2025
Taiteilijaryhmä Hyäryllistä, Jouko Korkeasaari, Sari Koski-Vähälä ja Heli Kurunsaari, on 1990-luvulta lähtien jatkanut perinteitä, jotka muistuttavat Suomessa esimerkiksi Elonkorjaajien toimintaa 1970-luvulla. Itsenäiset ja keskenään hyvinkin erilaiset mutta samanmieliset taiteilijat löytävät toisensa ja yhdessä kokeilemisen ilon. Oman ilmaisunsa lisäksi he yhdistävät voimansa saaden aikaan käsitteellisyyteen taipuvaisia ja leikkisiä, sattumankin leimaamia teoksia. Pohdinnoista ja arjen havainnoista syntyy, usein käytettyä kierrättämällä, oivalluksia ihmisen olemisesta.
Forum Boxin Kädenjälki-näyttelyssä Hyäryllistä esiintyy niin kollektiivina kuin kukin taiteilija omine teoksineen. Jo ovensuussa katsoja kohtaa epämääräisen joukon yhdessä tehtyjä kookkaita savihahmoja, kuin laajentuneita ruumiillistumia Heli Kurunsaaren niin ikään suurikokoisten puupiirrosten pehmeästi kaartuvista pyöreistä muodoista. Elimellisessä fyysisyydessään hahmoista tulee orgaanisesti muuttuvainen ja eläväinen heimo. Hahmot kurkottavat kohti toisiaan, telmivät osin toistensa päällä tai tasapainottelevat vanhoista rimoista tehtyjen telineiden varassa. Hahmojen pyöreät muodot luovat vaikutelmaa jatkuvasta lisääntymisestä, ulkonemia on odottamatta pulpahdellut sieltä täältä. Toiset hahmoista ovat jääneet avoimiksi, kuin ihmetyksestä ammottaen. Toiset ovat nousseet seinille. Muotojen pelkkyys viittaa minimalismiin mutta hahmojen runsaus ja viimeistelemättömyys yhdessä performatiivisen sattumanvaraisuuden kanssa ovat osoitus läsnäolosta, jatkuvasta vuorovaikutuksesta. Teoksen nimessä esiintyvä pyrkimys, Yritys selventää hämmentävä tilanne II, on ryhmän viljelemien ristiriitaisten viestien mukainen. He tekevät näkyviksi arjen yksityiskohtia, kokoavat ja asettavat niitä uuteen järjestykseen, ravistelevat itsestäänselvyyksiä.
Aiemmin he ovat kääntäneet maalauksia nurinpäin, panneet esille niiden harvoin nähtäviä kääntöpuolia. Nyt sama tehdään suurelle joukolle perinteisiä kirjontatöitä. Niiden nurjat puolet muuttavat sisällön toiseksi, täsmällinen ja toisinaan opettavainenkin kuva muuttuu häilyvän epätarkaksi liikkeen vaikutelmaksi.
Ylhäällä parvella kaksi erilaista taiteellista maailmaa kohtaa toisensa. Jouko Korkeasaaren karnevalistinen installaatio räikeine väreineen tuntuu Sari Koski-Vähälän pelkistyneen hiljaisuuden rinnalla olevan kuin toisesta maailmasta. Molempien teokset voi kuitenkin nähdä osuvana kuvana omasta ajastamme. Korkeasaaren hahmot ovat liioiteltuja ja teatraalisia, identiteettiä etsitään välillä humoristisesti, välillä traagisuutta hipoen. Viitteet populaarikulttuurisiin ilmiöihin, kirjallisuuteen ja laululyriikoihin yhdistyvät epätoivoiseen minän etsintään, rajattomat mahdollisuudet lisäävät toisaalta ilon ja innostuksen, toisaalta ahdistuksen määrää. Oma identiteetti hukkuu välillä muille poseeraamiseen, itsen hahmottaminen sekoittuu ulkopuolisiin odotuksiin ja vallitseviin virtauksiin.
Kaiken muuttuvaisuus ja katovaisuus saa Sari Koski-Vähälän installaatiossa koskettavan muodon. Siinä ohuiden luurankojen kaltaisiksi veistetyt entiset huonekalut ovat enää hädin tuskin olemassa, veistojäämien päällä ja seassa. Ne seisovat haurailla jaloillaan kuin viimeisen hetken koittaessa. Installaation voi kaikessa esteettisessä kauneudessaan lukea myös symbolina oman aikamme dramaattisesta muutoksesta ja vallitsevasta lohduttomasta tilanteesta maailmassa. Erotuksena ohjelmallisen taiteen kaavamaisista saarnoista teos on osoitus taiteen ainutlaatuisesta voimasta olemuksellaan herättää havaitsemaan yhteyksiä, ajattelemaan itse, tuntemaan, riipaisevasti ilman sanoja ja osoittelua.
Pienessä Mediaboxissa on esillä puolalaisen, Helsingissä asuvan Monika Czyzykin ja brittiläisen Neil Luckin yhdessä tekemää liikkuvaa kuvaa performanssinomaisesta äänten synnyttämisestä. Valloittavassa, monin eri tekniikoin tehdyssä fragmentaarisessa elokuvassa ääntä tehdään vaihtelevissa ympäristöissä ja olosuhteissa. Uteliaisuus, ennakkoluulottomuus ja jatkuva havainnoiminen saavat kivet ja orgaanisen aineksen soimaan, lukemattomin eri tavoin. Nopeista leikkauksista, yllättävistä käänteistä ja estottomasta kokeilusta syntyy silkkaa avantgardelle ominaista iloittelua. Läsnäolon ja sattuman kohtaamista, vailla määrityksiä.