TAIDE 3/2014 Kokoelmanäyttelyiden teemat eivät useinkaan ole paljon muuta kuin epämääräisiä käsitteitä, joihin on mahdollista sisällyttää lähes minkälaisia teoksia tahansa. Kysymys kuuluukin, millä tavoin näyttelyn nimi ja sen oheistekstit vaikuttavat teosten näkemiseen. Teema viittaa näyttelyn kokoajan tulkintaan eikä välttämättä ole yhdenmukainen taiteilijan pyrkimysten kanssa. Tennispalatsin Yksin-näyttelyn teokset on koottu Helsingin taidemuseon kokoelmista. Teosten lisäksi seinillä on yhteistyössä HelsinkiMission kanssa syntyneitä koskettavia kuvauksia yksinäisyyden ahdistavasta luonteesta. Näin koko näyttelyn painopiste siirtyy yksinoloon sen murheellisessa merkityksessä, silloin kun se ei ole vapaaehtoista. Yksinolohan on myös luonnollinen ja välttämätön osa olemista, ilman sitä olisi esimerkiksi mahdotonta mielessään järjestää kaikkea havaitsemaansa ja oppimaansa. Harvat näyttelyn teoksista tuntuvat kuitenkaan toteutetun suoranaisesti kuvaamaan yksinäisyyttä, niin tärkeää kuin sen herättämä keskustelu onkin. Aiheeksi näyttäisi pikemminkin nousevan ihmisen identiteetti ylipäänsä suhteessa sekä itseensä että ympäröivään todellisuuteen. Näin kokonaisuudesta muodostuu ajatuksia herättävä katselmus, jonka keskeisintä antia on tänä päivänä harvinainen, spektaakkeleista vapaa hiljainen muoto.
Viidentoista taiteilijan valokuville, piirustuksille ja installaatioille on annettu runsaasti tilaa ja monilta nähdään kokonaisia teossarjoja. Alli Savolaisen mustavalkoisissa valokuvissa arki näyttäytyy harmaana ja yksittäinen ihminen katoaa helposti muiden samankaltaisten vilinään. Urbaanissa todellisuudessa kukin toteuttaa omia askareitaan kiinnittämättä huomiota muuhun kuin itseensä. Kodittomuus on aiheena Ben Kailan niin ikään mustavalkoisissa valokuvissa ja herättää kysymyksen muista siihen liittyvistä ongelmista. Arvokkaan lempeissä muotokuvissa esiintyviä ihmisiä ei ilman teoksen nimeä välttämättä osaisi yhdistää kodittomuuteen. Muuttuvassa yhteiskunnassa vallitsee näennäinen tasapaino, ihmisen ahdinko ei enää ole välittömästi tunnistettavissa. Toisaalta kodittomien yksinäisyys ehkä on heidän pulmistaan vähäisimpiä, vähäosaiset ovat kautta aikojen tukeneet toisiaan ja pitäneet yhtä enemmän kuin menestystä janoavat ja kilpailuun keskittyneet lajitoverinsa.
Urbaanistumisen myötä erilaiset kulttuuriset yhteisöt ovat alkaneet menettää merkitystään ja vaihtua suorituskeskeiseksi eristäytymiseksi. Maarit Nevanperän naiivin kömpelöissä sarjakuvanomaisissa piirustuksissa on kussakin pieni irrallinen osa todellisuutta. Hänen havaintonsa koskevat arkipäivän kohtaamisia, joista tekstin ja kuvan yhdistelmät kertovat ulkopuolisuuden ja eristäytyneisyyden tarinoita. Malin Ahlsvedin herkkävireisissä akvarelleissa idylli tiivistyy tietoisuuden pohtimiseksi. Yhteys luontoon ja toiseen ihmiseen on niissä kaiken aikaa läsnä, toisinaan myös tummina ja synkkinä sävyinä.
Ainoa näyttelyyn varta vasten yksinäisyyttä kuvaamaan tilattu teos on Heini Partasen ääni-installaatio. Pimeässä huoneessa kattoon upotetuista kaiuttimista kuullaan eri henkilöiden lukemina internetistä poimittuja katkelmia yksinäisyyden ilmentymistä. Äänet kuuluvat ristiin ja sinkoilevat ilmassa sattumanvaraisesti. Ne peittyvät välillä toisiinsa ja luovat sekavaa massaa. Näin niiden synkkä sisältö muuttuu pikemminkin kokemukseksi hajoavasta mielestä ja jakautuneen persoonallisuuden pirstaleista.
Yksinäisyyden sijasta Iiu Susirajan valokuvia leimaa paljolti keinotekoinen teatraalisuus, joka tuo mieleen lavastetut elokuvakohtaukset. Kuva hylätystä hahmosta lattialla joulukuusen alla tosin luo riipaisevan viitteen yksinäiseen juhlaan.
Anssi Pulkkisen videossa nähdään koti, jossa ei tapahdu mitään. Ympäristön tapahtumat kadulta heijastuvat jatkuvana liikkeenä asunnon seiniin samalla kun tyhjyys ja pysähtyneisyys sisällä on käsin kosketeltava. Teoksessa kiteytyy ulkopuolisuuden tunne kunnes surrealistiset muutokset latistavat ilmaisun syvemmän merkityksen.
Näyttelyn helmi on Taneli Rautiaisen äärimmäisyys, hahmo joka on olemassa enää pienenä lattian kohoumana. Sillä hän osoittaa miten paljon voi niukoin keinoin sanoa.