TAIDE 4/2010 Julkinen veistotaide on viime vuosikymmenten aikana läpikäynyt melkoisen muutoksen. Jalustalle kohotettujen herooisten monumenttien sijaan aihepiiri on moninaistunut. Myös konkreettinen muoto on alkanut sirpaloitua ja levittäytyä osaksi kaupungin arkielämää. Toisinaan se sulautuu siihen niin hyvin ettei sitä ensi näkemältä edes osaa hahmottaa. Tämä koskee myös Tiia Matikaisen loppuvuodesta 2009 julkistettua Valtion taideteostoimikunnan tilaamaa teosta joka tuli osaksi Helsingin Normaalilyseon uusittua pihaa. Itsekin naapurustossa asuvana kuulin pian huhuja oudoista möykyistä jotka olivat ilmestyneet koulun edustalle.
Matikainen on keramiikkataiteilija jonka työt ovat usein tilallisia. Hänen teoksensa Asfalttikukkaset koostuu kahdesta erillisestä veistoksesta jotka on tehty läpivärjätystä betonista. Niiden pelkistynyt olemus juontaa juurensa minimalismista mutta muuttuu joksikin aivan muuksi. Siinä on päinvastoin perusjuonteena eräänlainen hillitty hallitsemattomuus. Pehmeän pyöreät kaartuvat muodot paisuvat ja lisääntyvät luoden voimakkaan mielikuvan hedelmällisyydestä. Voimasta jota mikään ei voi pysäyttää. Samaan aikaan ne toimivat vertauskuvana turvallisesta pysähtyneisyydestä ja pysyvyydestä.
Niiden tummanpuhuva pinta muistuttaa olemukseltaan kiveä. Muoto on näennäisesti pelkän yksinkertainen ja kiinteä. Niiden himmeän hohtava olemus tuntuu yhtyvän saumattomasti ympäröivään asfalttiin. Veistosten koruttomuus yhdessä niiden vaatimattoman koon kanssa saa ne sopimaan hyvin tämänkaltaiseen ympäristöön. Ne houkuttavat lähestymään ja koskettamaan. Varsin sympaattista on se että ne kohoavat suoraan asfaltista sen sijaan että ne olisi sijoitettu jalustalle. Näin ne asettuvat luontevasti arkiseen olotilaansa ilman sitä etäännytystä joka väistämättä on seurauksena aiemmin niin tavallisesta ylimääräisestä elementistä veistoksen ja maan välissä. Huolimatta perinteisistä lähtökohdistaan muodostuu Matikaisen teos hiljaisen huumorinsa ja maanläheisen levollisuutensa avulla merkiksi uudenlaisesta arkitaiteesta keskellä jokapäiväistä ympäristöämme.