TAIDE 4/2019 Yhä harvalukuisemmiksi käyvät ne taiteilijat, joiden ilmaisu perustuu omintakeiseen näkemykseen ohikiitävien muoti-ilmiöiden ulottumattomissa. Eräs näistä harvinaisuuksista on valokuvaaja Martti Jämsä, joka herkissä mustavalkoisissa valokuvissaan jo yli kolmenkymmenen vuoden ajan on keskittynyt taiteen peruskysymyksiin, ennen kaikkea valoon ja sen syvenemiseen varjoksi.
Jämsän vaikuttava näyttely Forum Boxissa on saanut harmillisen epäedullisen ajan keskikesän hiljaisuudessa, sekin karu osoitus taidemaailman prioriteeteista.
Niistä vähääkään piittaamatta Jämsä on rakentanut koko valtavan tilan käsittävästä näyttelystään kunnianhimoisen ja niin kuvallisesti kuin rytmisesti kiinnostavan kokonaisuuden. Kun suurin osa valokuvaajista on jo kauan sitten siirtynyt digitaaliseen ilmaisuun, Jämsällä on ollut tilaisuus hankkia heiltä käyttämättömiksi jääneitä erilaisia valokuvapapereita. Nämä ovat olleet pohjana hänen tämänkertaisille kokeiluilleen analogisen mustavalkoisen kuvan maailmassa, kuville ilman kameran osuutta.
Näistä kokeiluista on rakentunut kuvasarjoja, joissa ajalla on monellakin tavoin keskeinen merkitys. Valokuvapaperin fyysinen olemus kokee ajan kuluessa muutoksia ja Jämsän vuosikymmenten kokemus sen aineellisista ominaisuuksista on avuksi niihin sisältyvien mahdollisuuksien löytämisessä. Näkemisen ihme syntyy kerta toisensa jälkeen havainnoista, jotka monesti perustuvat sattumaan. Sattuma on kuitenkin vasta kaiken alku, odottamattomien asioiden huomaaminen ja niiden merkityksen erottaminen ovat intuitiivinen ja korvaamaton osa taiteellista näkemystä. On kyse niistä vaivihkaisista vivahteista, joiden luomia aistimuksia yhdistämällä saadaan aikaan läsnäolon merkitsemiä tiloja. Jämsän taide onkin sukua vanhalle itämaiselle estetiikalle, jossa tuskin havaittavat ääriviivat ja varjoihin kätkeytyneet arvoitukselliset tilat tai muodot luovat hitaasti koettavia runollisia avaruuksia. Tämänkaltainen pohdiskeleva olemisen ihmettely on lähes täysin väistynyt tämän päivän taiteesta, jonka painopiste on siirtynyt suoraan todellisuuden kuvaamiseen ja kaiken näyttämiseen viimeistä piirtoa myöten.
Kuvien ripustukseen Jämsä luo jännitteitä koon ja rytmin, fragmenttien sekä kuvien muodon avulla. Pienet kehystetyt kuvat luovat mustavalkoisessa ilmeessään tummien aukkojen aaltoilevia jonoja tai harmonisia suorakaiteita, joista kustakin aukeaa lähes päättymätön kirjo valon hohdetta ja syvyyttä harmaan eri sävyissä, järjestäytyneinä abstrakteiksi mielenmaisemiksi. Toisinaan läpikuultavat tuskin havaittavat pinnat sivuavat toisiaan muodostaen kerrostumia jäädäkseen sitten varjonkaltaisiksi muistumiksi valoon.
Pienten kuvien sarjat katkaisee vertikaalinen valokuva joka kapeana soirona kohoaa monen metrin korkeuteen. Graafinen musta muoto kokoaa piirroksen tavoin yhteen yksittäisissä kuvissa esiintyvän kuvallisen pohdinnan. Vailla määrityksiä muoto tuntuu piirretyn herkän viivan lailla asettuvan myös kuin salin keskelle asetetun jalustan aineettomaksi vertauskuvaksi. Jalustalla on pieni monitori, jonka äänettömästä ja keskittyneestä luupista voi tarkastella kuvan syntymisen ihmettä pimiössä.
Toisinaan useasta valokuvapinnasta muodostuu yhtenäinen kokonaisuus, jossa maalauksellinen tumma avaruus näyttäytyy eri perspektiiveistä. Montun suuret tummavoittoiset neliöt ovat meditatiivisuudessaan vastustamattomia, ne vetävät näennäisessä tyhjyydessään puoleensa magneetin tavoin. Niin tekee myös parvella oikealla oleva utuinen teos, jonka harsonomainen harmaa avaruus väliin syvenee ja herättää samankaltaista onnentunnetta kuin sumuinen maisema kesäisen tihkusateen syleilyssä.
Kaikesta näyttelyssä välittyy Jämsän omistautuneisuus asialleen ja syvä perehtyneisyys siihen. Viitteet valokuvan historiaan yhdistyneinä konkreettisiin esimerkkeihin kuvien aineellisesta alkuperästä liittävät lyyrisen näyttelykokonaisuuden elämään ja arkeen. Näin läsnä on kaiken aikaa näkemisen runous yhdistyneenä sille niin välttämättömään siteeseen fyysisen todellisuuden kanssa.
Näyttelyn yhteydessä julkaistiin Jämsän kirja Pimiön valokuvat, Mustan Taiteen kustantamana. Siinä nämä elementit yhdessä Jämsän kirjoittaman lakonisen koskettavan tekstin kanssa kuvastavat inspiroivalla tavalla sitä syvää tyydytyksen tunnetta, jota ihmetys katoavaisen kauneuden äärellä ja sen tinkimätön nähtäväksi saattaminen taiteessa tuottaa tekijälleen. Ja kokijalle.