TAIDE 1/2014 Nyt jo kuudetta kertaa järjestetty valofestivaali Lux Helsinki on kuin vaivihkaa muodostunut hetken kestäväksi kiinnekohdaksi talven kaamokseen. Keskikaupungin ulkotiloihin 4.-8.1. sijoittuneet suomalaisten ja kansainvälisten taiteilijoiden tekemät 12 valoteosta muodostavat kuvitteellisen helminauhan Senaatintorilta aina Kansallisoopperan amfiteatteriin saakka. Talvinen pimeys luo ihanteellisen lähtökohdan dramaturgioille, joiden keskeinen elementti on valon liike, monesti vahvistettuna auditiivisella osuudella. Kaupunkiteokset ovat suurisuuntaisia spektaakkeleita, joista esimerkkinä espanjalaisen Agatha Ruiz de la Pradan räikeät väriaallot vievät Tuomiokirkon animaatioiden epätodellisen koreaan sokeriseen maailmaan.
Uuden ylioppilastalon julkisivuun heijastettu ranskalaisen CT Light Conceptin virtuaalinen ja interaktiivinen flipperipeli on oman aikansa kuva, samalla kun se myös korostaa rakennuksen vaikuttavia arkkitehtonisia yksityiskohtia. Hakasalmen huvila peittyy Mika Haarasen luomaan psykedeelisten värijuovien vaellukseen suggestiivisen äänimaailman säestyksellä. Makasiineista jäljelle jäänyt raunio toimii näyttämönä Kristian Ekholmin ja Paula Lehtolan multimediateokselle, jossa makasiinit tuhonnut tulipalo saa uuden tulkinnan.
Festivaalin varsinainen helmi on tänä vuonna ensimmäistä kertaa sisätiloihin järjestetty valotaiteen näyttely Lux IN Kaapelitehtaan Merikaapelihallissa. Sen kolmen kerroksen korkuisiin tiloihin on kullekin teokselle mustin kankain eristetty oma avara osuutensa, jossa äänetkin on saatu pysymään keskittyneen maltillisina. Laajan kirjon monissa kiinnostavissa teoksissa kohtaavat niin elektroninen runous kuin luonnon oma logiikka tai urbaanin kaupunkitilan monimuotoinen olemus.
Jari Haanperän Maailman valo-videomontaasissa viimeksi mainittuun valomaailmoineen limittyvät hehkulampun valossa käydyt keskustelut valon käsitteellisistä merkityksistä. Näitä tarkastellaan eri näkökulmista, jolloin muun muassa pelko ja tarve nousevat esiin edellytyksenä valoon kiinteästi liittyvälle vallan käsitteelle. Valo on ihmiselle yhtä elintärkeä kuin ravinto ja lämpö, pimeys symbolisoi outoutta ja epävarmuutta. Valon määrän lisääntyminen nähdään osana yhteiskunnan hierarkioita, sillä on välitön suhde vaikutusvaltaan.
Erilaiset vuorovaikutussysteemit ovat pääosassa Brainwave Music LAB:in rakentamassa laboratoriossa, jossa yleisö pääsee kokeilemaan biofysikaalisten prosessien vaikutuksia. Mikko Hynnisen ja Daniel Cantyn Operator-valoteos jättiläismäisellä seinällä koostuu loisteputkien värähtelevästä digitaalisesta merkkikielestä lähtökohtanaan kanadalaisen Cantyn tekstit. Ne tosin jäävät arvoitukseksi surisevien putkien sinänsä riittävän estetiikan rajoittamina. Petri Eskelisen Tunnelin malli-veistoksessa valolähteen mekaaninen liike kulkee taukoamatta läpi ohuiden ympyröiden ja luo huojahtelevilla varjoillaan hypnoottista illuusiota jatkuvasti muuttuvasta rytmisestä matkasta tunnelissa. Vielä aineettomampi on Tarja Ervastin hieno teos Seitsemän porttia, jossa ankaran geometriset muodot hohtavat eteeristä valoa ja vaihtavat väriä.
Historiaakaan ei täällä ole unohdettu. Merikaapelihallin keskelle on rakennettu niin ikään hämärä kahvilatila, jossa saa jatkuvana luuppina nähdä erinomaisia esimerkkejä kokeellisen elokuvan historiasta. Saksalaisen maalarin ja avantgarde-elokuvantekijän Hans Richterin vuonna 1921 tekemä Rhythmus 21 oli ensimmäisiä abstrakteja elokuvakokeiluja, jossa tiukan geometriset muodot rytmisesti lähestyessään ja etääntyessään luovat liikkuvia tilan illuusioita. Muista edelläkävijöistä näytetään esimerkiksi Nam June Paikin ja Aldo Tambellinin teoksia.