TAIDE 2/2015 Taiteen tulevaisuus näyttää monesti lohduttomalta yhteiskunnassa, jossa se nähdään ennen kaikkea välineenä. Menneitä ovat ajat, jolloin taiteella lajista riippumatta oli kiistaton itseisarvo. Tämän päivän yhteiskunnassa syventyminen ja syvällinen pohdiskelu ovat saaneet väistyä enemmän tai vähemmän kuvitteellisten hyötynäkökulmien tieltä ja lukemattomia ovat ne päämäärät, joiden tavoittelussa taidetta tavalla tai toisella hyödynnetään. Siis sen lisäksi, että minkä tahansa muun hyödykkeen tavoin senkin merkitystä on jo pitkään mitattu ja laskettu numeroin.
Jätkäsaaren Galleria Huudossa oli äskettäin esillä neljän taiteilijan näyttely I can see nothing. Anna Ulff esitti siellä ehdotuksensa siitä, miten taidetta entistä tehokkaammin saatettaisiin hyödyntää ja jalostaa yleishyödylliseksi voimavaraksi. Hän dokumentoi teoksessaan Taiteen arvo kierrätykseen perustuvan prosessin, jossa tietystä määrästä taideteoksia eri vaiheiden kautta saatiin mitattua niiden lämpöenergia-arvo, 3,434015 MWh/t. Tällä energiamäärällä Ulff olisi saanut kotinsa lämmitettyä kuukauden ajan.
Paitsi osuva kannanotto taiteen nykytilanteeseen, teos on osoitus juuri aiheeseen syventymisestä ja sen pohtimisesta eri näkökulmista. Installaatio on toteutettu eräänlaisena tutkimusprosessina koskien taiteen vaihtoehtoista hyötyarvoa sen välittömän vaikkakin mielivaltaisen taloudellisen ja sosiaalisen arvon lisäksi.
Lähtökohdaksi hän on uhrannut oman taiteellisen tuotantonsa vuosikymmenten ajalta. Kolmesta videofilmistä ensimmäisessä hän tarkastelee työhuoneellaan vanhoja teoksiaan ja muistelee niiden alkuperää. Työhuone tyhjennetään sinne kertyneistä lukemattomista teoksista, jotka pakataan auton peräkärryyn ja ajetaan jäteasemalle.
Seuraavassa filmissä Ulff näyttää työt tihenevässä tahdissa kameralle yhden kerrallaan, heittääkseen kunkin sitten takanaan oleviin jätesäiliöihin. Kaikesta päättäväisyydestä huolimatta ei ole vaikea aistia tekojen tuottamaa tuskaa. Ne voi nähdä myös viittauksena maailmanperinnön ikiaikaisten kulttuuriaarteiden tälläkin hetkellä tapahtuvaan tarkoitukselliseen tuhoamiseen yhtenä terrorismin muotona. Filmissä jättiläiskauha pusertaa taiteen otteeseensa ja nostaa sen ratasten jauhettavaksi. Kaikki tapahtuu hitaasti ja vääjäämättömällä voimalla. Aivan kuin taiteen vaellus markkinoiden puristuksissa. Täällä jäljelle jäävät vain riekaleet, jotka palavat poroksi uuneissa.
Viimeisessä filmissä ollaan laboratoriossa, jossa osa taideriekaleista jauhetaan pulveriksi. Sen koostumus analysoidaan. Näin saadaan selville sen sisältämät alkuaineet, tuhkapitoisuus, kosteuspitoisuus sekä varsinainen tutkimuksen kohde, taiteen energia-arvo.
Näiden laboratorioanalyysien tulokset ovat kehystettyinä seinällä tv-monitorien rinnalla. Ylevästi jalustoille asetettuina nähdään rasioita, joissa Taidejäte, Taidetuhka, Taidepulveri ja Taidepillerit saavat konkreettisen olemuksen.
Ulffin ehdottamat menetelmät voisivat olla ratkaisu moniin taidemaailman pulmiin. Voitaisiin sulkea kaikki kalliit taidelaitokset ja kuraattorit voisivat mielensä mukaan järjestellä nykyajan tehokkuuden ja yhdenmukaisuuden vaatimuksia vastaavia pillereitä. Lisäksi saataisiin vielä yksi vaihtoehto energiakeskusteluun.