TAIDE 3/2009 Taide on kriisissä! Näin voisi todeta viime aikojen perusteella ja kuitenkin se on vain osa totuutta. Taiteessa samoin kuin yhteiskunnan kaikilla muilla alueilla on aina esiintynyt joukko niitä tekijöitä joille tärkeämpää kuin sisältö ovat kuvitteelliset mielikuvat. Niitä jotka suuren yleisön edessä esittävät taiteilijaa piittaamatta suuriakaan merkityksistä. Tämänkaltaiset ilmiöt on tehnyt entistäkin helpommaksi se tyhjyyden ilmapiiri joka jo kauan on ohjannut kulutuksen sokaisemaa nykyihmistä.
Taide on viimeisten vuosikymmenten ajan kokenut suuria mullistuksia. Ilmaisukeinojen lisääntyessä ja eri taiteenlajien rajojen hämärtyessä on syntynyt uusi tilanne jossa vanhat määritelmät eivät enää riitä. Oman vanhanaikaisen käsitykseni mukaan taiteilijuus on eräänlainen ilmaisemisen intohimoon perustuva kutsumus. Se perustuu havainnointiin, siihen että ihminen suhtautuu olemassaolon monitahoisuuteen ehtymättömällä mielenkiinnolla ja valppaudella. Taiteen keinoin hän hakee havainnoilleen konkreettista muotoa. Olennaista sen löytämiseksi on taipumuksen lisäksi kyky aistimusten ja ajatusten jalostamiseen. Epäolennaista taas talouden parista taiteeseenkin rantautunut käsitys kohderyhmistä tai erilaisista strategioista.
Taidekoulutuksen räjähdysmäisen kasvun myötä ovat käytännön asetelmat paljolti muuttuneet. Monet alalle hakeutuvista elättelevät tulevaisuudestaan harhakuvia jotka jäävät silkoiksi illuusioiksi. Taiteen tekeminen kun on julkisuuden luomista mielikuvista huolimatta myös ankaraa työtä ja paljosta luopumista. Sen kestämiseksi vaaditaan intohimon ja lahjakkuuden lisäksi sitkeyttä ja selkeää näkemystä. Taidekoulujen tulisikin nykyistä paremmin kantaa vastuunsa ja antaa selkeä kuva todellisuudesta. Sen lisäksi taidekoulutuksen määrää pitäisi selkeästi supistaa jotta tulevillakin taiteilijoilla olisi kutakuinkin realistiset mahdollisuudet pärjätä alallaan.
Taide on aiemmin nykyistä enemmän perustunut estetiikkaan, on koetettu erilaisin keinoin heijastaa todellisuutta. Meidän aikamme korostaa enemmän teoriaa. Akateemisesta maailmasta kopioitu taiteen tohtorikoulutus on vaikuttanut myös itse taiteeseen. Tämän päivän taideteokset ovat usein monimutkaisia teorian ja visuaalisen ilmaisun yhdistelmiä. Käsitetaiteen tutkimuksenkaltainen ilmaisu ei kuitenkaan sovi kaikille. Se vaatii visuaalisen hahmottamisen lisäksi kykyä monitahoiseen ajatteluprosessiin ja käsitteiden syvälliseen sisäistämiseen. Niiden puuttuessa tuloksena on hämärä visuaalinen kokonaisuus jota tekstin avulla yritetään kursia kokoon. Käsitteiden kevytmielinen käyttö tuntuukin tätä nykyä olevan yleistä. Monesti riittää jonkin käsitteen tai aiheen mainitseminen osoitukseksi syvällisyydestä. Aiheen käsittely ja analysointi ovat kuitenkin jotakin täysin muuta. Merkityksellinen näkemys edellyttää sen perinpohjaista pohdintaa ja paneutumista erilaisiin näkökulmiin. Monia tähän päivään kiinteästi liittyviä aiheita olisi syytä pohtia myös taiteen keinoin. Siihen ei kuitenkaan riitä ilmiöiden kevyt siirtäminen kontekstista toiseen ilman minkäänlaista analyysia siten kuin viime aikoina monesti on tehty.