On kulunut vuosi hyvän ystävän kuolemasta. Hän ei unohdu.
HS 23.7.2016 Taiteilija Philip von Knorring kuoli jo jonkin aikaa sairastettuaan 14. heinäkuuta Helsingissä missä hän oli syntynyt 3. toukokuuta 1948.
Philip von Knorringin epätavallisen monisäikeisestä elämästä ei puuttunut dramaattisia käänteitä. Hän syntyi vauraaseen aatelissukuun, mikä loi pohjan monitahoisille mahdollisuuksille, arvokkaimpana niistä vanha sivistyksen perinne. Karismaattisena kosmopoliittina hän liikkui luontevasti niin salongeissa kuin taiteilijoiden ja käsityöläisten verstailla.
Knorring arvosti omistautunutta osaamista ja tietämystä niiden kaikissa muodoissa ja kunnioitti ihmistä riippumatta tämän näennäisestä paikasta yhteiskunnan hierarkioissa.
Hän oli laatua ja integriteettiä arvostava lämminsydäminen kulinaristi joka veti puoleensa kauneutta, pitoja ja mitä erilaisimpia ihmisiä. Boheemielämän seurallisiin iloihin peittyi joskus hänen vastakkainen puolensa, suuri rakkaus luontoon ja mereen ja kyky niiden hiljaiseen kokemiseen.
Purjehdus ja veneet olivat musiikin ohella eräs hänen intohimoistaan, tutkimus- ja löytöretkiä käsittelevä kirjallisuus niin ikään. Vielä viimeisinä päivinään hän seurasi televisiosta pyöräilyn Tour de Francea, omien sanojensa mukaan pikemminkin paikkojen ja kulttuurihistorian kuin itse urheilun vuoksi.
Knorringin grand tour varhaisen 1970-luvun Keski-Euroopassa vei pari vuotta ja sisälsi matkoja Iraniin ja Afganistaniin sekä Kaukasukselle. Ne vahvistivat entisestään kiinnostusta vanhoihin kulttuureihin.
Elettyään lähes kahden vuosikymmenen ajan perheellisenä maanviljelijänä lapsuutensa maisemissa, suvun suurtiluksilla Halikossa, Knorring joutui 90-luvun taitteessa aloittamaan elämänsä alusta. Hän palasi Helsinkiin.
Taiteilijana Knorring oli käsitteellinen esteetikko. Hänellä oli jo varhain osansa monimuotoisissa kulttuuripiireissä, joissa avantgarden kokeellisuus ja vapaus olivat keskeisiä tavoitteita. Knorringin välineitä olivat 60-luvun lopulta valokuva ja kokeellinen lyhytelokuva. Hän oli mukana perustamassa vaihtoehtoista Elonkorjaajat-taiteilijaryhmää yhdessä mm J O Mallanderin, Olli Lyytikäisen ja Carolus Enckellin kanssa.
Helsingin lisäksi hänen töitään oli esillä mm Reykjavikissa ja Tukholmassa. Moderna Museetissa esitettiin 1977 hänen installaationsa Bevakat, aikansa edelläkävijöitä uuden teknologian suhteen.
Valvontakamerat muodostivat pylväiden päissä Stonehengestä inspiroituneen kehän, kritiikkinä yhteiskunnassa jo silloin tapahtuvalle jatkuvalle tarkkailulle.
Kun itse muutin galleriani Tukholmasta Helsinkiin 1996, tiesin ensitapaamisesta lähtien löytäneeni Knorringista hengenheimolaisen ja ystävän. Hän ymmärsi ja rohkaisi väsymättä pyrkimystäni luoda riippumatonta ja vapaata ilmapiiriä kokeelliselle taiteelle ja ajatuksille.
Hänen monet näyttelynsä galleri leena kuumolassa olivat tilallisia teoksia, joissa hänelle merkityksellisistä asioista syntyi aistillisen runollisia kiteytymiä. Yksi mieleenpainuvimmista oli hämärän kellaritilan täyttänyt vesi, jonka pinnalla hitaasti lipui hopeanhohtoisia tyynyjä. Siinä viitteet Bacchuksen rituaaleihin yhdistyivät kuutamon hopeoiman meren kaltaiseen kokemukseen.
Viimeinen hänen viidestä näyttelystään gallerian loppuaikoina 2005 kietoi katsojan alakerrassa sankkaan usvaan, joka yläkerran mustavalkoisissa valokuvissa tiivistyi pisaroiksi puunoksissa.
Knorringin myötä Helsingin kulttuurielämästä poistuu lähes myyttinen hahmo, jonka stoalaisen asenteen ja rauhaan kannustavan olemuksen olisi suonut vielä kauan saavan olla esikuvana jo osin raadolliseksi muuttuneessa taidemaailmassa.